Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on voimavarakeskeistä, vahvuuksiin keskittyvää terapiaa. Ratkaisukeskeisyydessä on tärkeää myös tunnistaa asiat, jotka toimivat. Sitä, mikä ei ole rikki, ei tarvitse korjata. Lyhytterapia on asiakkaan ja terapeutin välistä luovaa, tasavertaista keskustelua.

 

Työskentely on aina yksilöllistä ja asiakaslähtöistä: asiakkaan itse esiintuomilla ongelmilla ja muutostoiveilla on iso merkitys. Terapeutin tehtävä on auttaa asiakasta löytämään pieniä askelia ja voimavaroja, joiden avulla elämänlaatu paranee. Istunnoissa pyritään lisäämään toivoa, joustavuutta ja armollisuutta sekä suhtautumistavan muutosta, jonka tuloksena asiakkaan näkökulma ongelmaansa muuttuu. 

 

Lyhytterapia ei ole psykoterapiaa (eikä myöskään lyhytpsykoterapiaa). Mikäli lyhytterapeuttinen työote ei ole riittävä, pohditaan muita vaihtoehtoja. Monet asiakkaat saavat kuitenkin avun jo lyhytterapiassa. Ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan ei tarvita lähetettä. Terapia ei ole Kela-korvattavaa. Lyhytkestoisuutensa ansiosta se on kuitenkin todettu asiakkaalle kustannustehokkaaksi terapiamuodoksi.

 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia sopii esimerkiksi erilaisiin elämän kriisitilanteisiin ja muihin elämän solmukohtiin, myös erilaisien mielenterveyden häiriöiden hoitoon. Ratkaisukeskeisessä terapiassa jo yksikin kerta voi tuoda asiakkaalle apua. Yleensä terapia kestää 5-25 käyntikerran verran.